Itsemääräämisoikeus

Itsemääräämisoikeus on perus- ja ihmisoikeus, joka lähtee yhdenvertaisuudesta.
Kaikilla on sama kelpoisuus lain edessä.
Käytännössä itsemääräämisoikeus merkitsee sitä, että kaikilla on sama oikeus päättää omasta elämästään, suurista ja pienistä asioista.
Ihmisellä on aina, jopa vajaavaltaisena, oikeus päättää niistä asioista, jotka hän kykenee itse käsittämään.
Itsemääräämisoikeutta ei voi vesittää vetoamalla tarkoituksenmukaisuuteen tai resursseihin.
Laitosoloissa tai muissa rajoitetuissa asumis- ja toimintamuodoissa itsemääräämisoikeus ei toteudu täysimääräisesti.
Hoito- ja hoivakeskeinen asenne ja/tai lainsäädäntö johtavat määräysvallan siirtymiseen vammaiselta itseltään viranomaisille, hoitohenkilökunnalle, lääkäreille ja muille ulkopuolisille tahoille
Itsenäisen elämän toteutuminen edellyttää, että vammaisella henkilöllä on oikeus

- valita asuinpaikkansa, -tapansa ja –kumppaninsa
- valita, miten osallistuu muun yhteisön toimintaan
- saada tarvittava tuki valintojen toteuttamiseksi ja riittävän elintason saavuttamiseksi
Vammaisen henkilön itsenäinen elämä edellyttää riittäviä palveluja ja tukitoimia.
Itsenäisen elämän toteutumiseksi näiden palvelujen ja tukitoimien on oltava joustavia, yksilöllisiä ja asiakaslähtöisiä.
Henkilökohtainen apu mahdollistaa parhaimmillaan itsenäisten valintojen tekemisen ja elämisen niiden mukaisesti.
YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet, sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista.

Vammaiset ihmiset toivat ajatuksen itsenäisestä elämästä ja henkilökohtaisesta avusta Suomeen

Lainsäädäntöön henkilökohtainen avustaja tuli ensi kertaa vuonna 1987, kun laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista tuli voimaan.
Siihen asti oli ollut voimassa invalidihuoltolaki, joka perustui pitkälti hoitoideologiaan vammaisten itsemääräämisoikeuden sijasta.

Henkilökohtaisen avun kehittämistarpeet esillä jo kymmenen vuotta.
Vammaisjärjestöjen näkemyksen mukaan aiemman järjestelmän ongelmina ainakin määrärahasidonnaisuus ja niiden henkilöiden asema, jotka eivät kyenneet toimimaan työnantajina.
Ongelmat ratkesivat osittain vammaispalvelulain uudistuksen myötä.
Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden korostaminen.
Alueellisen eriarvoisuuden vähentäminen.
Itsemääräämisoikeuden lisääminen.

Avustamistilanteissa vammainen henkilö on subjekti, ei objekti.
Avustajan tehtävä on auttaa vammaista henkilöä tekemään niitä asioita, joita tämä tekisi itse, jos vamma ei olisi esteenä.
Avustajan tehtävän haasteena on taustalle jättäytyminen niin, että vammainen henkilö saa olla oman elämänsä keskiössä.
Itsenäisen elämän ideologian toteutumiseksi on oleellista, että vammainen henkilö on avustamistilanteissa työnjohtajan asemassa.
Työnantajamallissa vammainen henkilö on työnantajana automaattisesti työnjohtaja.
Avustajapalvelu- ja palvelusetelimalleissa vammainen henkilö ei ole työnantaja, mutta hänellä on oltava muuten taattu työnjohto-oikeus käytännön työtilanteissa.